Makujen metsästystä

Meillä on aina syöty itse tehtyä ruokaa, käytetty paljon eri makuja ja pyritty ennakkoluulottumuuteen. Perheen pienimmätkin ovat tottuneet maistelemaan kaikenlaista ruokaa ja erityisiä "lasten annoksia" ei ole ollut. Kolmisen vuotta sitten kun lapselta alkoi löytyä yliherkkyyksiä ja ruoka-aine toisensa perään tippui pois, mukaan lukien lähestulkoon kaikki mausteet - intoni ruoanlaittoon lähti samaa tahtia alaspäin. Jouduin… Jatka lukemista Makujen metsästystä

Kiitos

Tämä teksti on omistettu lapseni ystävien vanhemmille. Olen saanut luottamuksen hippusia takaisin, kiitos teidän. Lapseni on saanut kokea olevansa arvokas ja tasavertainen, kiitos teidän. Tämän talven aikana lapseni on ollut useammilla synttäreillä ja kaverilla kylässä kun on ollut tarjolla syötävää. En ole vienyt kertaakaan lapselle mukaan omia eväitä. Olen oppinut olemaan pelkäämättä. Olen sanonut ääneen… Jatka lukemista Kiitos

Chilitön uunifetapasta

Chilitön mausteallergikon uunifeta Liemessä-blogin mieletöntä hittiä juhlittiin hiljattain. Uunifetapastaa on syöty meillä kuluneen vuoden aikana lukuisia kertoja. Koko perhe rakastaa sitä. Ruoka, jonka ainekset on helppo pitää varalla, nopea tehdä, maukas ja pasta joka toimii vielä lämmitettynäkin hyvin! Allergioiden vuoksi chili ja pippuri oli siivottava reseptistä pois. Ensimmäisen kerran tein pastan niin, että seurasin reseptiä,… Jatka lukemista Chilitön uunifetapasta

Hiekkaisia ajatuksia

Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan lika suojaa lasta allergioilta ja astmalta. Jos tämä olisi aukoton totuus, en varmasti kirjottaisi aiheesta nyt, enkä ainakaan allergikon äitinä. Vauvavuoden aikana (ja sen jälkeen) lika- ja pöpöaltistuksia on ollut mielestäni (sotkun siivoajana) riittävällä tahdilla. Lapseni oli aikainen liikkeelle lähtijä. Niinpä hän oli jo isompien perässä hiekkalaatikolla, nurmikolla ja sammaleikoissa jo puoli… Jatka lukemista Hiekkaisia ajatuksia